TALLINNA. Aina kun Moskovan iltauutisissa Viroa syytetään venäjänkielisen vähemmistön ihmisoikeusloukkauksista, Jevgeni Kristafovits, 22, iloitsee Tallinnassa. "Mitä väkevämpää propagandaa, sen parempi. Tämä lisää vironvenäläisten epäluottamusta Venäjän suhteen ja muuttaa heitä Viron-mielisiksi", Kristafovits perustelee. "Kaikki ymmärtävät suuren valheen."

Hän arvioi, että suurin osa vironvenäläisistä kokee syytökset kuitenkin hyvin raskaasti.

Juristiksi opiskeleva Kristafovits johtaa kansalaisjärjestöä Avatud Vabariikia (Avoin tasavalta), joka on tuhannella jäsenellään suurin venäjänkielisten nuorten yhdistys Virossa. Toiminta on ollut niin näkyvää, ettei hallituksen puheenjohtaja ole viime aikoina enää saanut viisumia Venäjälle.

Kristafovitsilla on Viron passi, kuten poliisiäidillään, joka sai sen erityispalveluksista Viron tasavallan hyväksi. Merimiesisällä taas on Venäjän passi, jonka hän sai 1990-luvun alussa.

Virolaisten ja venäläisvähemmistön mielipiteet eroavat mielipidetiedusteluissa merkittävästi kahdessa kysymyksessä: vironkielisen kouluopetuksen tarpeellisuudessa ja historiakäsityksessä.

Kristafovits itse on täysin venäjänkielisestä kodista ja käynyt venäjänkielisen koulun.

"Lukiossa meillä oli ensimmäinen vironkieltä äidinkielenään puhuva opettaja. Ymmärsin, etten ymmärrä", sanoo Kristafovits. Hän suhtautuu siksi myönteisesti valtion suunnitelmiin lisätä vironkielisen opetusta vuonna 2007.

"Oppilailla on monenlaisia mielipiteitä, mutta opettajat ovat pääosin uudistusta vastaan", Kristafovits arvelee. Opettajat eivät saa lisäpalkkaa mutta joutuvat ponnistelemaan ylimääräistä kielen vuoksi.

Latviassa koulujen kielireformi aiheutti paljon vastarintaa. Kristafovits ei usko vastaaviin mielenosoituksiin Virossa, koska venäjänkielisten puolueet ovat Virossa syrjässä vallasta.

Virolaisten ja venäjänkielisen vähemmistön historiakäsitysten eroa symbolisoi Tallinnan keskustassa pronssisoturi. Venäjänkieliset ihmiset kukittavat sen syksyllä Tallinnan valloituksen päivänä ja keväällä toisen maailmansodan päättymispäivänä, joka tarkoittaa venäläisille voittoa fasismista mutta myös Viron miehityksen alkua.

Kristafovits yhtyy venäläisten joukkoon keväisin viemällä kukkia patsaalle isoisiensä muistoksi.

Kristafovitsin molemmat isoisät tulivat Viroon neuvostoarmeijan palveluksessa. "Ironista kyllä, olen miehittäjien jälkeläinen", Kristafovits sanoo. "Toinen isoisäni tuli 1939 miehittämään Viroa, ja sitten toinen isoisäni tuli tänne 1944, myöskin neuvostoarmeijan mukana."

Miehityksestä Kristafovits puhuu eri tavalla kuin useimmat Viron vanhemmasta venäjänkielisestä väestöstä. Monet heistä pelkäävät, että miehityksen tunnustaminen olisi vain ensimmäinen askel - seuraava askel olisi, että heidät passitettaisiin maasta ulos.

"He muistavat vielä 1990-luvun alussa vallinneen mielialan, jolloin venäjänkielinen vähemmistö oli ikään kuin neuvostoajan pahin jäänne", Kristafovits sanoo.

Vironvenäläiset eivät kokeneet sortoa miehitetyssä Virossa. "Heille ei ollut ongelma, etteivät saaneet vetää tankoon Viron lippua", Kristafovits tiivistää.

Jevgeni näki Viron lipun itse ensimmäistä kertaa kuusivuotiaana, kun löysi sanomalehden välistä julisteen, jossa oli sininen, musta ja valkoinen raita. Hän kiinnitti julisteen kaapin oveen.

Miliisiäiti oli ostanut sen puolustaakseen perhettään epävakaina aikoina. Kotiin palatessaan hän näki Jevgenin oveen ripustaman Viron lipun.

"Hän totesi, että poika on nyt sitten valinnut, kummalla puolella olemme tosipaikan tullen", Kristafovits sanoo.